Oviportaani odottavi minua maahan painettuna ristiin X:n edessä, hän tiesi hyvin, että minulla olisi jotain muuta mihin pudota painoni, mutta tällä kertaa se ei riitä, sillä hän ei ole nähnyt minun kenkiäni vielä… lähestyn kiihtyvillä terävillä, pitkällä koristetuin kengillä, jotka haavoittavat vain katsoessasi niitä, oviportaani tervehtii minua, suutele kengittäni, mutta minä heti selitän hänelle, että tänään tunnen pahansisuaista. Astun häneen ja valitushuudot ovat heti paikalla, nämä kengät ovat todella armottomia! Nautin jättämästä syviä jälkiä hänen lihassaan, kun kompastelen aivan huomaamatta hänen tuskaansa. Kuljen myös vähän alempana ja kun pääsen hänen kirppuunsa, hän rukoilee minua säästämään ne, jos siellä on jotain pelastettavaa… Sillä aikaa kuin jäljet lisääntyvät käsnäisbinntapaisiksi, kengät painuvat syvemmälle ja hän jatkuen huutaen pyytää pysäyttääkseni, mutta minulla on sanottu, etten ole armelias tänään…