Polttavaa sikaria ottaen käytösalpaani menen tämän rappeutuneen koiran luo, joka on kiinnitetty pöytälavitsaan. Poltan sikaria hänen kasvoilleen, potkitsen häntä ja heitän tuhkaa suuhunsa. Sitten istahdan tuoliin ja sillä ollen käytän häntä eläinlajina, pakotan hänet tunkeutumaan nenäliinani hajua, ensin paidan alla olevine, sitten ilman. Hän täytyy tunnistaa minun hajuharjani, aina. Kun tällöin maksaan sikaria, sammutan sen hänen suuhunsa… Kun tunnen pakotuksen, otan suunhävittimen säiliöni alta ja asetan sen hänen suuhunsa. Valmistan hänet makaamaan alaiseni alle ja päästän hiljaa paskani, joka osaa osin hänen suuhunsa ja osaa toisin hänen kasvoihinsa. Pidän sitä kaikki tuosta pölyttömästä kuopasta, johon hän joutuu, ja hän alkaa purra ja syödä kuin villi, välillä kuin purkauksen ja mielihyvän vaikutuksen takia minun nähdessäni ihanaista poskiani. Nielaiskaa kaikki. Lähden pois jättäen hänelle paidani palkinnoksi.