Ystäväni Gabriella ja minä palatessamme metsästäkäymästä hymyilemme nähdessämme, että ratsumme vielä on siellä missä meitä jätti, alaston rinta ja raskaalla röyhelöllä kaulallaan, joka sitoo sen. Päästämme sen irti ja käskemme suudella meidän amfibioitamme tervehdykseksi. Sitten minä vedän sitä korvasta, käsken sen lumessa ja nousen sen selkään. Minulla on paljon halua ajaa vuorille! Sitten tulee Gabriellan vuoro, ja kun hän ajaa sitä minä jalkani kanssa löylytän sen perää. Ei ole kylliksi, minä käyn käsiksi varttuvillani ja läiskäytän sitä. Gabriella ja minä jatkamme vaihtelemalla ajoa, sisällytettyinä potkuilla, läiskäyksillä perään, jalkojen iskuilla ja iskuilla, kun ratsumme enää ei jaksa ja pysähtyy lumelle uupuneena ja jäädessä jaloistaan…