Tämä laiha ovi on huvittelemaan ja kunnioittamaan kenkiäni tietämättä, mitä minulla on mielessäni hänestä. Sallin hänen jumaloimaan minua vähän aikaa, mutta pian minä siirryn paljon ankariin leikeihin. Kiipeän hänen päälleen ja hänen paksuun vatsuunsa, astun vähän, mutta tänään naisevat silmälläni ovat hänellä sisällä olevat pikku rinnukset… Kengät tunkeuvat sisään, kunnes ne katoavat, minä pistän häntä, kun hän huutaa kuin hädissään. Liiku vähän jättääkseni jälkiä vatsallaankin, mutta sitten minä aina palajan nuo pikku rinnukset, jotka minä haluan hävittää. Hän huutaa, mutta minä en pääsekään pois, ennen kuin hän rukoilee armoa ja ennen kuin näen hänet veltostuneena kuin sieväntä kattilaa. Lopulta minä laskeudun ja ihailen kauniin työni ja sormillani mittelen, että ne aukot, jotka nyt on hänen sijastaan rinnassaan, ovat nyt niin syvät kuin hänen navelsa…